MIKSI HOITAISIN VARTALON IHOA?

perjantai 11. marraskuuta 2016

Käsi ylös jos yleensä skippaat vartalon ihonhoidon? Minä pystyn samaistumaan tähän, vaikka tiedän tasan mitä ihossa tapahtuu jos sitä ei hoida oikein. Jotenkin sitä ajattelee ettei se ole tärkeää, sillä kuitenkin laitan vaatteet päälle eikä kukaan nää mitä vaatteiden alla oikeasti tapahtuu (mieheni silloin tällöin näkee höhöö). Minulla ei ole atopiaa, minkä vuoksi ihoni ei ole mitenkään superkuiva, mutta talven tullessa iho kiristyy aikaslailla. Suihkun jälkeen iho oikein janoaa kosteutta.

Talvella iho kuivuu enemmän kuin kesäisin. Vaatteet suojaavat kyllä hyvin pakkaselta, mutta ihon hoitamatta jättäminen aiheuttaa lieviä ongelmia. Säännöllinen kuorinta ja kosteusvoiteiden käyttö parantaa ihon pintaverenkiertoa, kirkastaa ja tasoittaa ihon väriä, ehkäisee kuivumista ja siloittaa ihon pintaa. Kun iho on kosteutettu ja pehmeä, se pystyy paremmin puolustautumaan ulkopuolisilta haitoilta. Lisäksi hyvinhoidetulla iholla selluliittikin näyttää paremmalta ;)

Puhas loodus

Sain Puhas Loodukselta pari tuotetta testiin. Vaikka tuotteet eivät esteettisesti ole kaikista kauneimpia ja antavat hieman halvan vaikutelman, tykkään kuitenkin siitä miten yksinkertaisia pakkaukset ovat. Nämä sopivat ehdottomasti minimalistin kylpyhuoneeseen! Mutta tärkeämpää on oikeasti tuotteen sisältö ja nämä tuotteet ovat ainakin vakuuttaneet tehokkuudellaan. Lisäksi hinnat näissä on kohdallaan, sillä tuotteiden keskiarvohinta on noin 5€.

Vartalon iho kannattaa kuoria 1-2 kertaa viikossa. Itse tykkään tehdä kuorinnan kuivaharjauksena niillä perunankuorintakintailla tai käyttää kuorintavoidetta suihkussa. Kuorinta poistaa kuolleen ihosolukon, jonka jälkeen iho on selkeästi kirkkaampi. Kun ihon kuollut pintakerros on saatu tehokkaasti pois, voiteen vaikuttavat aineet imeytyvät paremmin. Kannattaa muistaa kuoria iho ylöspäin suuntautuvin liikkein kohti sydäntä. Tämä ehkäisee laskimotukosten eli suonikohjujen syntyä. Puhas Looduksen kuorintavoide* sisältää mm. kastanjauutetta, joka rauhoittaa ihoa.  Lisäksi se sisältää luonnon hunajaa, kuorivia helmiä ja allantoiinia. Kuorintavoide on emulsiomaista ja sitä oli helppo levittää. Tämä kuorinta sopii ehdottomasti myös herkemmälle iholle.


Puhas Looduksen tehohoitovoide* yllätti minut täysin! Tämä on ehkä paras voide mitä olen hetkeen kokeillut. Voide on hyvin riittoisaa, levittyy hyvin ja jättää ihon todella pehmeäksi. Lisäksi olo oli raikas ja puhdas, hieman viileä. Voide sisältää mm. tamanun siemenistä valmistettua öljyä, kollageenia, aloeta ja pantenolia, jotka yhdessä tehostavat solujen uudistumista, virkistävät ihoa sekä kosteuttavat ja pehmittävät ihoa tehokkaasti. Voidetta tulisi käyttää päivittäin tai ainakin suihkun jälkeen. Ainoa miinus tässä oli tuoksu, joka ei mielestäni ollut hyvä. Mutta koska voiteen imeytymisen jälkeen haju ei tarttunut nenääni, jatkan voiteen käyttöä mielelläni!


Oletko kokeillut Puhas Looduksen tuotteita? Pidätkö vartalon ihonhoitamista tärkeänä?

* Tuotteet saatu testiin blogin kautta.

2 kommenttia:

  1. Myönnän itsekin skippaavani vartalon ihonhoidon liian usein, vaikka sille tarvettakin aina silloin tällöin olisi näin kuivaihoisena. Nyt, kun mulla on ollut hieman enemmän aikaa itselleni, oon yrittänyt terästäytyä ja suihkussa tuleekin kuorittua koko vartalo noin kerran viikkoon ja kosteusvoiteita yritän muistaa laittaa ainakin pari kertaa viikossa ja kyllä sen eron huomaa! Puhas Loodus on kyllä netin kautta varsin tuttu juttu, mutta en koskaan itse ole tuotteita testaillut - ehkä pitäisi :D

    http://fiiaelina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eikö! Iho on kyllä ihanan sileä kun vaan vähän jaksaa panostaa :) Mä oon kyllä tykänny näitä tuotteista, niillä on paljon kaikkea muutakin ihanaa. Suosittelen kokeilemaan :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan