& OTHER STORIES KOSMETIIKKAOSTOKSET

perjantai 3. helmikuuta 2017



Kuten eilen kerroin, olin keskiviikkona & Other Stories - vaateliikkeen avajaisjuhlissa. Siellä minua kiinnosti kaikista eniten kosmetiikkapuoli ja se yllätti hyvällä tavalla. Myynnissä on paljon erilaisia vartalonkuorintoja, suihkusaippuoita, voiteita, meikkejä ym. Kosmetiikka on mielestäni hieman markettikosmetiikkaa "paremmalla tasolla". Kutsuvieraat saivat gift bagit mukaan ja pussissa oli kolme erilaista huulipunaa - yksi mattapuna ja kaksi semimattaa. Vielä en ole päässyt kokeilemaan millaisia ne ovat.

Ostin itse sieltä todella ihanan tuoksuisen vartalovoiteen sekä peitevärinelikon, jossa on eri värisiä peitevoiteita. Tämä vartalovoide tuoksuu aivan tajuttoman hyvälle, sellaiselle kevyesti kookokselle! Joistain tuoksuista ainakin minulle tulee hyvä fiilis, kuten esimerkiksi tästä. Voide on kätevässä purkissa, joten ei tarvitse pelätä tuotetta menevän hukkaan (itse en koskaan jaksa leikata tuubeja kahtia...) Kuulemma ennen vanhaan kaikki voiteet olivat tämän tyylisissä pakkauksissa.

Peitevärinelikon ostin sen vuoksi, koska se oli niin edullinen. Kokeilin testeriä kämmenselkääni ja ainakin silloin siinä oli paljon pigmenttiä. Peitevoiteen pinta on hieman karhea, joten se piti ensin "lämmittää", jotta tuotteesta sai väriä. Minulla ei ennestään ole väriä korjaavia peitevoiteita, enkä ole saanut hommattua NYX:in vastaavaa, joten tämä saa kelvata nyt.



Oletko kiinnostunut & Other Stories - liikkeen kosmetiikasta?

2 kommenttia:

  1. Kävin liikkeessä tänään ja levitin juuri tuota samaista vartalovoidetta kämmenelleni, mutta jätin tuotteen vielä hyllylle. Nyt oon sitten tuoksuttanut mun kättä koko päivän ja varmaan tota voidetta on purkillinen (tai muutama) pakko hamstrata :D Niin ihana yhdistelmä kookosta, vaniljaa ja karamellia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo, just eilen ajattelin että käyn hakemassa tätä lisää, koska tuoksuu niin ihanalle! :D <3

      Poista

Kiitos kommentista! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan