MEIKKIPÄÄ BOX

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017


En ole koskaan aikaisemmin omistanut mitään Beauty boxeja, enkä näin ollen ole niitä tilannutkaan. Beauty boxit ovat herättäneet paljon ihastusta ja tässä viimeaikoina myös hieman närkästystä. Ehkä juurikin närkästymisen vuoksi en ole uskaltanut tilata mitään, enkä muutenkaan tarvitse jatkuvasti uusia tuotteita. Beauty Boxit ovat kuitenkin erittäin hyvä keino kokeilla uusia tuotteita halvalla ja löytää itselleen uusia suosikkeja!

Sain mahdollisuuden kokeilla Meikkipää by Riia & Laura - blogin omaa boxia. Meikkipää-boxi on kaikkea muuta kuin närkästyksen kohde! Se sisältää laadukkaita tuotteita, joista kaikkia aion mielelläni kokeilla. Riia ja Laura ovat olleet pitkään alalla, joten arvostan heidän mielipiteitään. Nyt voidaankin käydä läpi mitä boxi pitää sisällään.


Makeup Eraser

Tämä oli kaikista parhain yllätys koko boxissa! Olen jo pitkään halunnut kokeilla kyseistä tuotetta, ja olen onnellinen siitä, että nyt vihdoin pääsen testaamaan onko tämä kaiken hypetyksen arvoinen. Uskon, että tulen käyttämään tätä pyyhkeen sijaan, sillä pehmeä pyyhe kasvoilla on parempi vaihtoehto kuin karhea frotee. Makeup Eraser siis poistaa kaiken meikin - jopa vedenkestävän - pelkällä vedellä. Tämä kannattaa pestä koneessa ennen ensimmäistä käyttökertaa ja itse aion pestä tämän aina kun tummat pyykit menevät pesuun. Plussaa tässä on se, että sain mustan version!

beautyblender Orginal

Tämä ei esittelyjä kaipaa - täydellinen apuväline meikkipohjan tekoon! En itse ole juurikaan huomannut eroa näissä munissa, mutta en olekaan kokeillut kuin tätä pinkkiä ja mustaa. Tämä on oikeasti paras meikkimuna mitä olen kokeillut! Olen iloinen, että tämä oli boksissa, sillä mielestäni nämä ovat vähän turhan arvokkaita - vaikkakin sen arvoisia! Itse olen käyttänyt samaa munaa jo todella pitkään. Nämä pysyvät hyvässä kunnossa, jos pitää niistä hyvää huolta.

Sofie la Girafe Baby Oil

Tutustuin tähän sarjaan opiskellessani kosmetologiksi. Tämä tuotesarja on hyvä niin lapsille kuin aikuisillekin. Tuotteen sanotaan olevan monikäyttöihme - se sopii meikin poistamiseen, sheivaukseen, vartaloöljyksi, hierontaan, kuivien hiuslatvojen taltuttamiseen, kynsinauhoille ym. Ehdottomasti menee testaukseen!


Joico  K-Pak Color Therapy Luster Lock

Olen käyttänyt Joicon tuotteita ensimmäisen kerran 13 vuotta sitten ja pidän kyseisestä sarjasta edelleen. Joicon K-Pak on loistava sarja vaalennetuille hiuksille! Tämän otan ehdottomasti testiin seuraavan kampaajakerran jälkeen. Haluan nimittäin kokeilla, onko tällaisilla tuotteilla oikeasti merkitystä värjätyille hiuksille minun kohdallani.

Vichy Dermablend Fluid Corrective Foundation

Vichy Dermablend Fluid Corrective Foundation-meikkivoide kuulemma sopii kaikille. Tämän sanotaan sopivan punoittavalle-, atooppiselle- ja akneiholle, vitiligoon tasoitukseen, arpien peittoon ym. Haluan kokeilla onko tämä meikkivoide niin peittävä, mutta kevyt kuin tästä sanotaan. Testiin menee!

Artdeco Kohl Eyeliner Waterproof

Minulla ei kauheasti ole kajalkyniä, sillä olen kokenut, etten tarvitse sellaista. Ehkä minulle on jäänyt traumat yläasteen bandasilmistä... Haluan kuitenkin ehdottomasti kokeilla miltä näyttää laittaa kajalkynää silmän vesirajalle. Aiemmat yritykseni ovat epäonnistuneet, sillä minulla ei ole ollut vedenkestävää kynää. Tämä tulee siis kokeiluun myös!


Dr. Hauschka Puhdistusvoide

Pidän itse enemmän voidemainista putsareista, kuin esimerkiksi geeleistä tai vaahdoista. Mielestäni voiteet sopivat puhdistukseen jokaiselle, sillä se jättää ihon pehmeäksi ja puhdistaa ihon riittävän hyvin. Tämä voide kuorii ihoa myös hellävaroen ja sopii näin ollen myös herkälle iholle. Dr. Hauschka Puhdistusvoidetta kuulemma pitää laittaa ensin kämmenelle, lisätä hieman vettä ja sekoittaa. Lisäksi tämä tulee painella iholle, eikä tätä nimenomaan saa hangata. Mielenkiinnolla odotan millainen tuote on kyseessä.

Clarins Instant Light Natural Lip Perfector

Tätä itseasiassa ehdin jo hieman kokeilla ja tykkäsin ihan hirveästi! Clarins Instant Light Natural Lip Perfector tuntui huulilla ihanalle ja huulet olivat erittäin kosteutetun tuntuiset. Sävyltään tämä on enemmän pinkkiin taittava, joten ehkä kesällä tälle tulee enemmän käyttöä. Tämän kanssa ei tarvitse erikseen huulirasvaa, joten tämä sopii käsilaukkuun/reppuun erinomaisesti.

Lisäksi boxissa oli Compeed Rakko- ja liikavarvaslaastareita. Niitä aion käyttää Dr. Martens-kenkieni kanssa, jotka vieläkin tekevän minulle rakkoja!

Mielestäni Meikkipää-boxi on aikalailla 5/5. Ehdottomasti hintansa arvoinen! Näitä pystyy tilaamaan Beauty Pop upista hintaan 49 € ja sen sisältämien tuotteiden arvo on 117 €. Tämä voisi olla myös hyvä lahjaidea henkilölle, ehkä tilaan tällaisen jollekkin tutulleni :)

Oletko tutustunut kyseiseen boxiin? Mitä mieltä olet tästä?

* Boxi saatu blogin kautta. Linkit EIVÄT OLE affliate-linkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan