SPECTACLES OF TIME - AJATTOMIA KEHYKSIÄ

perjantai 12. toukokuuta 2017

*Yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Minulla on ollut silmälasit noin 13 vuotta. Olin erittäin innoissani ensimmäisistä silmälaseistani 13-vuotiaana ja valitsin pokiksi hengettomät kehykset, joissa oli ihanat vaaleanpunaiset sangat. Kyllästyin niihin kuitenkin melko nopeasti, kuten myös muihinkin tuleviin laseihini. Aikanaan yhdet silmälasit saattoivat maksaa jopa 500€, joten uusia laseja ei voinut ostaa kovin usein. Vain silloin, kun ei yksinkertaisesti enää nähnyt kunnolla ja päätä alkoi särkemään päivittäin. Sen vuoksi käytinkin monen vuoden ajan vain piilolinssejä, joten päivittäisessä käytössä lasit ovat minulla olleet vasta reilun vuoden verran.

Nykyään omistan kolmet eri käyttölasit ja yhdet työlasit. Käytän päivittäin silmälaseja, joten haluan omistaa mahdollisimman monet eri kehykset. Enhän minä käytä päivittäin samoja alushousujakaan, joten mielestäni olen oikeutettu omistamaan muutamat eri pokat ;) Minulle silmälasit ovat välttämättömyys samalla tavalla kuin alushousut. Instrumentariumin Heritage Spectacles of time - mallistossa on juuri täydellisiä laseja minun makuuni. Spectacles of time - malliston lasit ovat kaikki ajattomia ja ne ovat saaneet vaikutteita klassikkokehyksistä. Erityisesti pidän 1930-luvun nörttimäisestä tyylistä. 1930-luvulla muodissa näkyi paljon pyöreitä kehyksiä, joihin olen tällä hetkellä aivan totaalisen rakastunut. Lasit saavat olla mielestäni tummat tai vaaleat, massiiviset tai kevyet, kunhan ne ovat pyöreät. Erityisesti mallistosta silmään pisti nämä konjakin ruskeat kehykset ja nämä kilpikonnakuosiset kehykset. Itse en välitä siitä, ovatko kehykset miesten tai naisten mallistosta, kunhan ne sopivat kasvoihini. Minulla on ovaalinmuotoiset kasvot, joten itse pääsen nauttimaan oikeastaan kaikista kehysmalleista. Kasvoni ovat kuitenkin sen verran kapeat, eli kaikista leveimmät mallit eivät minulle istu. Yleensä näin on miesten kehyksissä, mutta nuo edeltämainitut olivat sen verran kapeita, että ne kävivät minulle juuri hyvin. Vaikka pyöreät kehykset ovat mielestäni tajuttoman kauniit, eivät ne valitettavasti käy kaikkiin kasvojen muotoihin. Pätevät optikot osaavat kuitenkin auttaa kehysten valinnoissa, sillä he tietävät mitkä mallit sopivat mihinkin kasvojen muotoihin ja muutenkin he näkevät paljon asioita, mihin ei välttämättä itse osaa edes kiinnittää huomiota. 

Malliston kehykset ovat näköjään -50% alennuksessa, joten on varmaan pakko käydä hakemassa ainakin yhdet silmälasit! :)





Mitkä mallit silmälaseissa miellyttävät sinua eniten?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan